15.1.2023

TOINEN KIRJE TESSALONIKILAISILLE

Shaul ja Silvanos ja Timotheus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Eloah ja Jeshua Messiaassa. Armo teille ja rauha Isältä Eloah ja Jeshua Messiaalta.

Me olemme velvolliset aina kiittämään Häntä teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Eloah`n seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä, ja jotka ovat osoituksena Eloah`n vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Hänen valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, ja sentähden Eloah katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä sortavat ja ahdistavat ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Jeshua ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Häntä eivätkä ole kuuliaisia Jeshuan sanomalle.

Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Hänen kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta, kun Hän sinä päivänä tulee, että Hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.

Sitä vartrn me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että Isämme Eloah katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken - teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot, että Jeshuan nimi teissä kirkastuisi ja te Hänessä, meidän Isämme Eloah ja Jeshua Messiaan armon mukaan.

Mutta mitä tulee Jeshua Messiaan tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme Hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, etette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Hänen tulemuksensa päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla! 

Sillä se päivä ei tule ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä palvotaan ja jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Pyhälle valtaistuimelle ja julistaa olevansa Messias. (Jes. 47 luku ja Jer. 50-51 luvut)

Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittonuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Jeshua on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

Ja sen tähden Eloah lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Häntä teidän tähtenne, veljet, te Jeshuan rakastetut, sentähden, että Eloah alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen Hän on myös kutsunut teidät meidän sanomamme kautta, omistamaan Jeshua Messiaan kirkkauden. 

Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheistamme tai kirjeistämme.

Jeshua Messias ja Isämme Eloah, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. 

Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Hänen sanomansa nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne, ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.

Mutta Hän on uskollinen, ja on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta. Ja me luotamme teihin Hänessä, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme. Ja Hän ohjatkoon teidän sydämenne Eloah`n rakkauteen ja Messiaan kärsivällisyyteen.

Mutta Jeshuan nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.

Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiä on seurattava, sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne, emmekä ilmaiseski syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenekkekkään teistä rasitukseksi; ei niin, ettei meillä olisi siihen mitään valtaa, vaan me tahdomme olla teille esikuvaksi, että te kulkisitte meidän jälkiämme.

Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me säädimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. Sillä me me olemme kuulleet, että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä, vaan puuhailevat sellaisessa, mikä ei heille kuulu. Semmoisia me käskemme ja kehoitamme Jeshua Messiaassa tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.

Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä hyvää on. Mutta jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin veljeä.

Muttä itse rauhan Elohim antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Hän olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Tervehdys minulta, Shaulilta omakätisesti. Tämä on merkkinä jokaisessa kirjeessäni, näin minä kirjoitan. Jeshua Messiaan armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.



7.1.2023

KIRJE TESSALONIKILAISILLE

Shaul ja Silwanus ja Timotheus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Eloah ja Jeshua Messiaassa. Armo teille ja rauha!

Me kiitämme Häntä aina kaikkien teidän tähtenne, mainiten teitä rukouksissamme, sillä lakkaamatta me Eloah`n ja Isämme edessä muistamme teidän työtänne uskossa ja vaivannäköänne rakkaudessa ja kärsivällisyyttänne toivossa Jeshua Messiaan nimessä, tietäen, veljet, te Eloah'n rakastetut, teidän valitsemisenne: että meidän sanomamme tuli teidän tykönne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella - niinkuin tiedätte, millaisia me olimme teidän keskuudessanne, teidän tähtenne - ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Hänen, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä, niin että te olette tulleet esikuviksi kaikille uskoville Makedoniassa ja Akaiassa.

Sillä teidän tyköänne on hyvä sanoma kaikunut; ei ainoastaan Makedoniaan ja Akaiaan, vaan kaikkialle on teidän uskonne Luojaan levinnyt, niin ettei meidän tarvitse siitä mitään puhua.
Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Eloah`n tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeshua Messiasta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha; vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Hänessä rohkeutta puhua teille ilosanomaa, suuressa kilvoituksessa.

Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Eloah on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin sanoman julistaminen, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Hänelle, joka koettelee meidän sydämemme.

Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Eloah on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Messiaan lähettiläinä olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa; niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan hyvää sanomaa, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.

Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille hyvän sanoman.
Te olette meidän todistajamme, ja Eloah, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte, samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä, ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Eloah`n edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.

Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Häntä siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Eloah`n sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.

Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Jeshua Messiaassa olevien Eloah`n seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta, jotka tappoivat Jeshuan ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.

Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvojanne.
Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Shaul, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt. 
Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, Jeshua Messiaan edessä hänen tulemuksessaan?
Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.
 

Sentähden me, kun emme enää voineet kestää kauemmin, päätimme jäädä yksinämme Ateenaan, ja lähetimme Timotheuksen, veljemme ja Eloah`n palvelijan Messiaassa, vahvistamaan teitä ja rohkaisemaan teitä uskossanne, ettei kukaan horjuisi näissä ahdingoissa. Sillä itse te tiedätte, että meidät on semmoisiin pantu.

Sanoimmehan, kun olimme teidän tykönänne, teille jo edeltäpäin, että meidän oli ahdinkoon joutuminen, niinkuin on käynytkin ja te tiedätte käyneen.
Sentähden minä, kun en enää jaksanut kestää kauemmin, lähetinkin tiedustelemaan teidän uskoanne, ettei vain kiusaaja liene teitä kiusannut ja meidän vaivannäkömme mennyt hukkaan.

Mutta nyt, kun Timotheus tuli teidän tyköänne meidän tykömme ja toi meille ilosanoman teidän uskostanne ja rakkaudestanne ja siitä, että te aina pidätte meitä rakkaassa muistossa ikävöiden meitä nähdäksenne niinkuin mekin teitä: sentähden olemme teidän uskostanne, veljet, saaneet lohdutusta teihin nähden kaikessa hädässämme ja ahdistuksessamme;
sillä nyt me elämme, jos te seisotte lujina Hänessä.

Kuinka voimmekaan kyllin kiittää Luojaa teidän tähtenne kaikesta siitä ilosta, mikä meillä teistä on Eloah`n edessä!
Öin ja päivin me mitä hartaimmin rukoilemme saadaksemme nähdä teidän kasvonne ja täyttää sen, mitä teidän uskostanne puuttuu.
Mutta hän itse, Luojamme ja Isämme, ja Jeshua Messias ohjatkoon meidän tiemme teidän tykönne.
Ja teille Eloah antakoon yhä enemmän ja runsaammin rakkautta toisianne kohtaan ja kaikkia kohtaan, niinkuin meilläkin on teitä kohtaan, vahvistaaksensa teidän sydämenne nuhteettomiksi pyhyydessä Isämme edessä ja Jeshua Messiaan tulemuksessa, kun hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa.

Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Jeshua Messiaassa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Hänelle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. 

Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Jeshuan kautta teille antaneet.
Sillä tämä on Eloah`n tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Häntä tunne; ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Hän on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Luoja ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Luojan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.

Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Häneltä oppineet rakastamaan toisianne; niin te myös teette kaikkia veljiä kohtaan koko Makedoniassa. Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet, että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa.

Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeshua on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Eloah Jeshuan kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.

Sillä sen me sanomme teille Hänen sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Jeshuan tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Jeshua on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Eloah`n pasunan kuuluessa, ja Messiaassa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Häntä vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Hänen kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Elohimin päivä tulee niinkuin varas yöllä.
Kun ihmiset sanovat: "Nyt on rauha ja turva, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.
Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
Sillä ei Eloah ole määrännyt meitä vihaan (kadotukseen), vaan saamaan pelastuksen Jeshua Messiaan kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.

Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne totuudessa ja neuvovat teitä,
sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.

Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.
Olkaa aina iloiset.
Rukoilkaa lakkaamatta.
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Eloah`n tahto teihin nähden Jeshua Messiaassa.
Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa.

Mutta itse rauhan Elohim pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana Jeshua Messiaan tulemukseen.

Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.
Veljet, rukoilkaa meidän edestämme.
Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suunannolla.
Minä vannotan teitä Jeshuan kautta, että luetatte tämän kirjeen kaikille veljille.
Jeshua Messiaan armo olkoon teidän kanssanne.

1.1.2023

JUDAN KIRJE

Jehuda, Jeshua Messiaan palvelija ja Jakovin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Eloah`n rakastetut ja Jeshualle Messiaalle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.

Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.

Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme, Jeshua Messiaan. (1 Tim.4:1-3, 2 Piet.2:1-3, Apt.20:29-30).

Vaikka kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Eloah, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet; ja että Hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksesnsa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon. Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihallisiin himoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta. 

Yhtäkaikki nämä näkijät samoin saastuttavat lihan; he halveksivat taivaallista valtaa, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Mikaelkaan, kun riiteli ja väitteli saatanan kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Eloah". Nämä sitä vastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.

Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkisesti kemuilevat ja itseänsä kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.

Heistäkin Henok, Adamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso Hän (Jeshua) tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia jumalattomia heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat Häntä vastaan puhuneet". He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan. Heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän opettajamme Jeshua Messiaan lähettiläät ovat edeltäpäin puhuneet, sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan". Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Eloah`n rakkaudessa, odottaessanne rabbimme Jeshua Messiaan laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

Mutta Hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina kirkkautensa eteen, Hänelle, ainoalle Isälle ja meidän pelastajallemme Jeshua Messiaan kautta, Hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Totisesti, Amen.



31.12.2022

NELJÄS VALTAKUNTA

"Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen". (Dan.7:23).

"Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki". "Se on oleva hajanainen valtakunta". "Osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa on oleva hauras". (Dan.2:40-43).

Sama petovalta sarvineen (hallitsijoineen) on ilmoitettu (Ilm.13 luvussa). Pedolle annetaan suuri valta ja se pilkkaa Pyhää Jumalaa pyrkien itse Jumalan kaltaiseksi. 

"Kuolema ja tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla (sota) ja nälällä ja rutolla ja maan petojen (4:n valtakunnan) kautta". (Ilm.6:8).

Neljäs valtakunta on syntymässä maan päälle ja se on toistoa natsi-saksan ajalle ja sen keskus on EU:n sisällä. Kaiken murskaaminen (resetoiminen) on jo alkanut. Valtioiden taloudet, energiat, luonto, ravinto ja eläimet hävitetään. Myös osa "hyödyttömistä ihmisistä" hävitetään. Kaikki tämä tehdään valheellisen agendan nimessä ja kustannuksella. (Agenda 2030). Kaaosta ja pelkoa sekä tuhoa lisätään myös tahallisesti synnytetyillä sodilla, joita lietsotaan ja johon lähes kaikki euroopan maat ovat osalliset.

Eurooppaan ajetaan Kiinan mallia. Tulevan Digi-ID:n avulla kaikki tullaan pisteyttämään ja jokaista tullaan seuraamaan ja valvomaan. Ilman Digi-identiteettiä et ole enää yhteiskuntakelpoinen ja et voi enää ostaa etkä myydä ellet kumarra petoa ja anna merkitä itseäsi. Suomi pilottimaana valmistelee henkilöllisyysmuutokset nopealla aikataululla vuoden 2023-24 aikana, (https://dvv.fi/digitaalisen-henkilollisyyden-uudistus). Ihmiset ovat "hakkeroitavia eläimiä ilman sielua" julistaa profeetaksi kutsuttu J.N.Harari, joka toimii WEF:n neuvonantajana. "Me olemme Jumalia, ei mitkään pilven päällä olevat" ja että "Jeshua on valeuutinen" ja "Jumala on kuollut" pilkkaa korkeinta samainen Harari.

Kaikki alkoi siitä, kun globaalieliitti (B.G/WHO,YK,WEF) päätti luoda valheellisen pandemian, jonka avulla ihmiset peloteltiin ottamaan medioiden yllyttämät geenipiikit. Paavin mukaan piikin ottaminen oli "rakkauden teko" muita kohtaan. "Sinä et muuta maailmaa, vaan se muuttaa sinut" julisti WEF:n perustaja K.Schwab Davosista. Tutkimusten mukaan mRNA -piikki vaikuttaa ihmisen persoonan muutokseen ja perimään ja sillä ei ole mitään tekemistä lääkityksen kanssa, - vaan päinvastoin. 

Nyt on viimeinen aika herätä ja lopettaa kaikki korvasyyhyyn kuulemiset. Aikaa ei ole enää harhaoppisten puheille, jotka kauniisti ja hienoin sanakääntein yrittävät sinut eksyttää. Nyt on pidettävä silmät ja korvat auki ja pitäydyttävä yksin totuuteen olemalla kuuliainen. 

Ilmestyskirja on kirjoitettu viimeisille päiville ja juuri sinua varten, jos uskot olevasi valittu. "AUTUAS se joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat siitä vaarin, mitä siihen kirjoitettu on, sillä aika on lähellä". (Ilm.1:3).

"Lähtekää siitä ulos ---- ettette tulisi hänen synteihinsä osalliseksi". (Ilm.18:4) Mistä tulee lähteä ulos? Kristillisyydestä ja heidän opeistaan - joka on vaikuttanut lähes 2000 vuotta. Et voi veljeillä heidän kanssa saastumatta, koska muuten olet heistä osallinen. "Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan".

"Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen" (Ilm.22:11). 

Miksi tämä jae on kirjoitettu näin? Miksi näiden annetaan tehdä vääryyttä ja olla saastaisia? Siksi, koska armonaika alkaa olla lopussa ja heitä ei ole valittu luomakunnan alusta taivasten valtakuntaan. Mutta valittujen ja pyhien nimet on kirjoitettu elämän kirjaan ennen maailman perustamista ja he tekevät vanhurskautta ja pyhittyvät edelleen ja ovat nuhteettomat ja valmiit kun Messias saapuu. (Ilm.13:8, 21:27).

"Jokainen, joka on totuudesta kuulee minun ääneni". (Joh.18:37).


 

24.9.2022

TOTUUS TEKEE VAPAAKSI

Usein kauhistellaan paavia ja katolista kirkkoa, mutta ollaan myötämielisiä omalle kirkolle tai uskonlahkolle. Väkevä eksytys (II Tes.2:11), joka alkoi jo ennen 100-lukua koskee myös katolisten tyttäriä, - kristillisiä kirkkoja ja uskonlahkoja, joilla on sama henki ja samat opit hiukan erilaisessa muodossa, (Apt.20:29-30). 

Jeshua Messias ei ollut kristitty, vaan juutalainen ja Hän tuli nimenomaan Israelin kadonneiden lampaiden tykö. Alkuseurakunnassa jossa enemmistö oli juutalaisia, ei myöskään ollut kristittyjä. Antiokiassa opetuslapsia ei todellakaan kutsuttu kristityiksi, vaan Jeshua Messiaan seuraajiksi. Kaikki UT:n väärennökset ja  nimitykset ovat peräisin varhaisilta "kirkkoisiltä", jotka toivat kreikan ja latinan kirjoituksiin. Johannes kirjoitti: "ettei mikään valhe ole totuudesta".  (1 Joh.2:21).

Kristillistä valhetta on saarnattu jo lähes 2000 vuotta, mutta katolisten vääristelyä ei olla nähty. Kirjoituksia on peukaloitu, käskyt ja sanomaa on muokattu. Rietas eksymys, (II Piet..3:17) on muuttanut armon irstaudeksi, (Juuda 4). Vielä tänä päivänäkin "julkkis-saarnaajat" opettavat omiaan sanoen: "olemme samanaikaisesti syntisiä ja pyhiä". "Et voi vapautua synnistä maallisen elämäsi aikana". Jumala näkee meidät puhtaina poikansa uhrin tähden" ja "Taivaallinen Isämme näkee meidät uskovat puhtaina koko ajan poikansa veren tähden". 

Edelliset lainaukset ovat kristittyjen keksimiä valheita joita ei löydy kirjoituksista. Päinvastoin, - Taivaallinen Isä näkee kaiken juuri niinkuin se on. Syntinen on syntinen ja pyhä on pyhä. "Jonka Poika hengellään vapauttaa, niin hän on pyhä. Asia on täysin mustavalkoinen ja olet joko totuudessa pyhä etkä tee syntiä, tai olet valheessa syntinen ja olet synnin orja. Usko Johanneksen sana:"Joka syntiä tekee, ei ole Häntä nähnyt eikä tuntenut" (1 Joh. 3:6). 

Pyhä Jumala on sama tänään kuin VT:n aikana. Kaikki tuomitaan tekojensa mukaan, - sen mukaan kuin on ruumiissa ollessan tehnyt, - joko hyvää tai pahaa, (Matt.16:26). Kadotustuomiota ei lausuta niille VT:n vanhurskaille jotka Hänestä ovat, eikä niille Messiaan seuraajille, jotka Hänen kauttaan ovat valittu luomakunnan alusta. Kaikki muut ihmiset tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen. Tämä koskee myös niitä ns. uskovia, jotka on eksytetty.

Alkuseurakunnan kirjeet oli kirjoitettu totuudessa oleville pyhille ja niille, jotka totuudesta ovat. Niitä ei ole koskaan tarkoitettu kirkollisten tai muiden harhaoppisten luettavaksi. Varhaiset kirkkoisät Augustinuksen johdolla omivat kirjoitukset itselleen, väärensivät niitä ja lisäsivät omia oppejaan muka "selventämään" niitä. 

Kristillisestä valheesta on lähdettävä ulos - totuuteen, jotta voidaan pelastua. Jos olet nähnyt valheen, mutta vielä veljeilet valheellisten kanssa, et voi olla saastumatta heidän opetuksistaan ja pahoista teoistaan. Heidän alttareillaan palaa väärät tulet ja saastutat itsesi, jos juot heidän maljoistaan. Siksi harhaoppista karta! Jos sanot ettei Messiaan oppi pelasta, (II Joh.9) ja että - ei sillä ole niin väliä, onko Hänen nimensä Jeesus Kristus vai Jeshua Messias, tai onko Hänet ripustettu puuhun vai ristitille, niin erehdyt! (Joh.3:14), (Apt.5:30, 10:39, 13:29), (Gal.3:13). 

Nämä ja monet muut asiat, kuten kastamiset vierailla nimillä, tai isän ja pojan ja pyhän hengen mukaan, - ovat krstittyjen valheita. Väärä seura ja epäpyhyys on jätettävä kokonaan pois. "Joka totuuden tekee, - se tulee valkeuteen", (Joh.3:21). Erämaavaelluksen aikana Israelin kansaa varoitettiin ja rangaistiin heti, jos he poikkesivat muiden jumalien ja kansojen keskuuteen, tai omivat heidän tapojaan. Israelin kansa oli erotettu Pyhälle Jumalalle ja niin on nytkin. "Olkaa pyhät, sillä minä olen Pyhä". (3 Ms.19:2).

Johannes kirjoitti: "joka ei veljeänsä rakasta, hän ei ole Jumalaa nähnyt eikä tuntenut" .... mutta kuka on veljesi? Onko se messiaaninen, luterilainen, helluntailainen, babtisti, vapaakirkkolainen vai äärikarismaattinen parantaja? Jeshua Messis julisti: "Heidän hedelmistään te tunnette heidät". "Ei kaikki jotka sanovat herra herra...    "Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät, - "en tiedä mistä te olette" ja lopuksi  "huomaatte itsenne heitetyksi ulos",  (Luuk.13:28). Oletko tässä huomioinut sen, että Jeshua puhui uskoville, niille kristityille, jotka pitivät itseään uudestisyntyneinä ja "evankeliumin" mukaan uskovina.

Kristityt valitsivat Jeesuksen, mutta Jeshua (pelastaja) valitsi omansa. "Te ette valinneet minua, vaan Minä valitsin teidät" ja "Minä olen teidät maailmasta valinnut". (Joh.15:16,19). Nämä uskovina itseään pitävät kristityt eivät ole koskaan syntyneet ylhäältä ja heistä suurin osa uskoo valheen, koska haureuden henki on eksyttäväinen. Sentähden, - jolla silmät ja korvat on, se nähköön ja kuulkoon ja ymmärtäköön lähteä ulos portosta, se on: - kaikesta kristillisyydestä. Vain harvat, valitut ja uskolliset tulevat valkeuteen. Jos sydämesi todistaa sinulle, että olet totuudesta, niin toimi totuuden mukaan!

Veljeni Johannes kirjoittaa: "Me olemme Jumalasta, joka tuntee Hänet, se kuulee meitä, joka ei ole Hänestä, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen". (I Joh.4:6). 









6.2.2022

AIKA ON UNESTA NOUSTA

"Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni ja he nukkuivat, Mutta yösydännä kuului huuto: Katso, ylkä tulee"! (Matt.25:5-6).

Messiaan tulemus on lähellä, - aivan oven edessä! Nooan ja Lootin päivät ovat jo käsillä, - tulee vaikeita aikoja, - sotaa, nälänhätää ja ruttoa. Ihmiset ajetaan viimeiseen suureen ahdistukseen ja monet menehtyvät peljätessään, mikä maanpiiriä kohtaa! Pyhiä vainotaan, aika on lopussa ja vain arkissa olevat pelastuvat! "Puhdas-sydämiset saavat nähdä Hänet"(Matt.5:8), "eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää". (Ilm.21:27). Ihmisen Pojan päivänä tulee olla nuhteeton ja Hän antaa valituilleen siihen voiman, (IKor.1:8). Syntiset ja synnintekijät jäävät portin ulkopuolelle! (Luuk.13:27-28).

Kaikki kristilliset kirkot ja lahkot ovat jo valinneet osansa. He ovat valtion ja valtaeliitin talutusnuorassa ja hyväksyvät median rummutuksen. He ovat tästä maailmasta ja kumartavat petoa. Pedon kumartajille käy samoin kuin portolle, - heidän perustama kristillisyys armon irstauksineen tuhotaan! (Juuda 4), (Ilm.18:20,24).

Tässä kaikessa on kyse siitä, että neljännen valtakunnan ohjaama valtaeliitti hallitsee ja valvoo, sekä samaan aikaan tuhoaa osan väestöstä, jotta maa pelastuisi ja että transhumanistinen eli paranneltu ihminen säilyisi jatkamaan "ikuista elämää hiilineutraalissa ja puhtaassa ympäristössä", (Dan.7:23). He jatkavat "uutta normaalia elämää" kunnes yht´äkkiä hävitys tulee ja vie heidät kaikki. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Messiaan päivä tulee ja se on sangen peljättävä! Taivaan voimat järkkyvät ja maa ja kaikki mitä siinä on palavat. Korkein kostaa kaikille niille, jotka vääryyttä ja syntiä tekevät ja turmelee ne, jotka maapiirin ovat turmelleet, (Matt.24:27-39), (II Piet 3:10-12), (Ilm.11:18), (Jes.13:9-13), (Jooel.1-3 luvut), (Sefan.1-3 luvut).

Mitään kristittyjen julistamaa "antikristusta temppeleineen" ei enää tule. Antimessias-Paavi istui jo valtaistuimelle ja julisti olevansa "Messiaan sijainen maan päällä". "Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä" (Ilm.18:7). "valtakuntien valtiatar, - minä en ole leskenä istuva", (vertaa Jes.47, Jer. 50,51 luvut  /  Ilm.17 ja 18 luvut ). Mutta peto sensijaan tulee ja porton sekä väärän profeetan innoittamana se saa kaikki kumartamaan itseään, - "jokaisen, joka ei ole elämän kirjaan kirjoitettu", (Ilm.13:8).

Ole viisas neitsyt! Älä hae saarnamiesten väärää voitelua, äläkä saastuta itseäsi! Älä kumarra petoa, vaan kumarra Häntä, joka on taivaan ja maan luonut! Valvo ja pyhity ja pidä itsesi puhtaana Jeshua Messiaan tulemukseen saakka, (Dan.12:10).

Kutsutuille, valituille ja uskollisille: "Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä", (Luuk.21:28).



15.6.2021

RISTI vai UHRI

"Ota Isak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon" (I Ms.22:2). "Ja Abram otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään" (I Ms 22:6)... uhrasi ainoan poikansa (Heb.11:17-19). 

"Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli...tämä on pääsiäisuhri Eloah`lle" (II Ms.12). 

"Ja ottakaa isoppikimppu, ja kastakaa se vereen...älkääkä siitä luuta rikkoko" (II Ms.12:22,46), vertaa (Joh.19:29,36). 

"Tee itsellesi käärme ja pane se pylvään (puun) päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo jää eloon" (IV Ms.21:8). "Ja niinkuin Mooses ylensi (nosti, korotti) käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän" (Joh.3:14). "kun olette ylentäneet Ihmisen pojan" (Joh.8:28).

"Hän sanoi käärmeelle: kirottu olet sinä... se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän" (I Ms.3:14-15).

"sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen (puuhun) ripustettu" (V Ms.21:22-23), vertaa (Gal.3:13) "Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu". "ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat" (Apt.10:39).

"Niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla" (II Ms.17:11). Moshen kädet olivat ylhäällä, ei sivulla. "Minä nostan käteni Hänen istuinta kohden" (II Ms.17:16). Eloahin istuin on ylhäällä taivaissa!!

"Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta Hän, sinun Eloah herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni, Häntä kuulkaa" (V Ms.15,18-19).

"jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua, sillä Minusta hän on kirjoittanut" (Joh.5:46)

"Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeshuan, Joosefin pojan Nasaretista" (Joh.1:45).

VANHAN LIITON UHRIT:

Vanhan liiton kirjoitukset puhuvat uhreista ja uhrauksista, jotka ovat esikuvana uuden liiton uhrille. Kirjoituksissa on lukemattomia kohtia, joissa kerrotaan eri uhreista ja uhritavoista. Uhraukset alkoivat jo aivan alkulehdiltä: 

Kain ja Abelin uhrit (I Ms 4 luku). Abramin uhrit (I Ms 15:17-18), (I Ms.22:2). Noan uhri (I Ms.8:20).  III Moos.luvut 1-6, joissa asetettiin eri uhrilait mm. poltto, synti -ja vikauhrit.

UUDEN LIITON UHRI:

Vanhassa liitossa uhri tuotiin alttarille, mutta uudessa liitossa Jeshua uhrasi itsensä, (Heb.7:27), (9:26). Jeshua "antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi" (Efe.5:2). Profeetta Jesaja kuvaa Messiaan olemuksen ja kärsimykset sekä vikauhriksi tulemisen puolestamme, (Jes. 53 luku). 

Jeshuan uhraus oli se toimenpide, jolla Hän sovitti syntimme ja myös Saulin (Paavalin) kehoitus antamaan ruumis "pyhäksi ja otolliseksi uhriksi" muistuttaa siitä, (Rm.12:1).  

Hebrealaiskirjeessä on useita kohtia joissa puhutaan uhrista ja myös vertauksia vanhan liiton kirjoituksiin ja siellä ei mainita ristiä kertaakaan uhrauksen yhteydessä, paitsi kohdassa "ilon sijasta kärsi ristin" joka alkutekstissä saattoi olla: (ilon sijasta kärsi kuoleman tai uhrasi itsensä), (Heb.12:2). "poistaakseen synnin uhraamalla itsensä" (Heb.9:26) "yhdellä ainoalla uhrilla" (Heb.10:14).                  

Uuden testamentin alkuteksteihin on lisätty ja väärennetty useita kohtia, jotka ovat ristiriidassa Jeshuan ja apostoleiden opetusten sekä vanhan liiton kirjoitusten kanssa. Kaikki kohdat, jotka kertovat rististä ja ylistävät ristin voimaa, ovat väärennettyjä. Kristityt ovat risteineen harhassa ja myös monin opein poikenneet pois uuden liiton opetuksista, (II Tes.2:15). 

Jonkin aikaa on levitetty väärää uskomusta siitä, että hebreankielinen TAV-kirjain olisi ollut symbolina israelin erämaavaelluksella ja kuvaisi siten ristiä. Tämä väite on täyttä humpuukia ja valhetta. Ristillä ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa. Tarun sepittäminen on väärien opettajien viimeinen oljenkorsi saada ihmiset uskomaan ristin valhe. "he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin" (II Tim.4:3-4).    

(Matt.10:38) "ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minulle sovelias" Tekstiä on peukaloitu. Jeshua ei voinut sanoa näin, vaan puhui siinä itsensä kieltämisestä ja Hänen seuraamisestaan. 

(I Kor.1:13-18) "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima". Onko risti Jumalan voima? Eikö tässä "käännöksessä" olekin jotain outoa? Näemme selvästi sen, että katoliset kääntäjät nostivat ristin palvomisen uhrauksen yläpuolelle. Eikö voiman tulisi olla Jeshuan uhraus edestämme - eli uhrikuolema.  

( I Kor.1:23) "Saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta". (I Kor.2:2)  ja "tuntematta mitään muuta paitsi jeesuksen kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna". Saul ei saarnannut ristiinnnaulittua kristusta, vaan Messiaan uhrausta puolestamme. Tekstin loppuosa on joko lisätty tai väärennetty.                         

(Gal.6:12,14).. "ettei heitä kristuksen ristin tähden vanottaisi" ja "ristin kerskaus"  Voi niitä jotka rististä tai kristityn nimestä kerskaavat (I Piet.4:16) ja niitä, joita ristin tähden vainotaan. 

(Kol.2:14) "ja naulitsi ristiin" Ei ristiin vaan "Hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat" (Apt.10:38).

(Fil.3:18).. "nyt aivan itkien sanon, vaeltavat kristuksen ristin vihollisena". Saul ei todellakaan itkenyt sitä, vaan - Messiaan uhrauksen vihollisuutta ! 

(I Piet.2:24) ..."ruumissansa ristinpuuhun" .... ristinpuu on väärennös ja samassa kohtaa hän myös lainasi Jesaja 53 tekstiä "Hänen haavainsa kautta te olette paratut". Jesaja ja Kefas eivät kirjoittaneet mitään rististä!

Näissä ja monissa muissakin jakeissa katolinen kirkko on onnistunut saamaan ihmiset uskomaan valheen ja sen väkevän eksytysen, josta Saul aiemmin varoitti, (Apt.20:29-30) ja (II Tes.2:11-12).

Usein kuullaan sanottavan että UT:n alkutekstit olisi kirjoitettu kreikan kielellä, mutta alkuperäisiä tekstejä ei ole edes löytynyt, vaan ne ovat moneen kertaan kopioitu. Tässäkin asiassa valhe on paljastettu, sillä kokonaiset UT:n tekstit ovat vasta kolmannelta vuosisadalta kuten käännös Codex Vaticanus. Väärät paimenet ja katoliset munkit niputtivat tekstit omine lisäyksineen ja väärensivät ne omaa kirkkoa edistämään. Näin myös ristiretkille saatiin varmuus, joka toteutettiin miekoin ja risti-kultin kautta. Nykyään luemme aivan samoja tekstejä, jotka ovat moneen kertaan kopioituja käännöksiä ja vain hengen mukaan syntynyt pyhä voi erottaa totuuden vääryydestä. 

Jos kuoleman välineeksi olisikin kirjattu puu tai paalu, niin sillä ei olisi mitään symbolista arvoa. Mutta jo pakanuudesta faraoiden ajalta ja sen jälkeen keisari Konstantinuksen nostattama ristin palvonta katolisten kanssa vääristi ihmiset uskomaan valheen. Rististä tuli taikakalu, jota paavit ja kristilliset noitapiispat sekä karismaattiset tietäjähenget käyttävät ritualeissaan. Toinen käsky jonka katoliset ja luterilaiset ovat poistaneet käskyistänsä: "Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa", (II Ms.20:4), (III Ms.19:4), (V Ms.18:10-12). Risti on pahan voimavallan kuva ja symboli.

On merkillepantavaa, että Jaakobin, Juudan ja Johanneksen kirjeissä ei rististä mainita mitään, ei myöskään Johanneksen ilmestyksessä kuin yhdessä kohtaa, missä kuvataan Jerusalemia. Jos Messias olisi naulittu ristille, niin vanhan liiton profeetat olisivat sen myös kertoneet. Vahva todiste puuhun ripustamisesta on Saulin viittaus Mooseksesta kirjeessään Galatalaisille " kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" (3:13). Myös Mooses (4:25:4), Joosua (8:29), (10:26-27), Esra (6:11) ja Esterin (7:9-10) kirjat kertovat puuhun / paaluun / hirteen ripustamisesta / lävistämisestä ja naulaamisesta, kuten myös Messiaalle myöhemmin kävi. Sakarjan kirjassa on mielenkiintoinen kohta, joka kertoo Juudan perillisen, - Messiaan tulosta ensin kulmakiveksi, sitten kiinnityspaaluun ripustettavaksi, (Sak. 10:3-4), (Jes.28:16).

Monet kirkoista ja lahkoista eronneet, - eli ns. seurakunnista ulos tulleet uskovat ovat nähneet useita kristillisiä valheita kuten "hengelliset menot" papistoineen ja alttareineen, - väärät opit, kuten lapsikaste, kolminaiuus, syntinen-pyhä ykseys sekä aikojen ja käskyjen muuttamiset, - sunnuntait ja joulut ym. mutta tulisi nähdä laajemmin se, että eksytys ulottui aina kirjoituksiin asti. Katolinen portto peukaloi testamenttia valhe-risteineen, kastekäskyineen ja väärine nimineen. Ristin puolustajien tulisi tutustua siihen, mitä rististä ja kristillisyydestä opetetaan ja kuinka kaikkea palvotaan.

Risti, samoin kuin Paavin eräässä mitrassa eli päähineessä oleva Romfa-epäjumalan tähti (Daavidin tähti) ovat molemmat saatanallisia symboleita, "vaan te kannoitte Molokin majaa ja Romfa-jumalan tähteä, niitä kuvia, joita te olitte tehneet kumarrettaviksenne...", (Apt.7:43). 

"Risti on kristillisen uskon tärkein tunnus ja kaikkien kristittyjen yhteinen tunnus".Kristinuskon risti – Wikipedia  

Jos hyväksyt ristin, - olet kristitty ! 

Ristin tuomitseminen on kristitylle pahennus ja kompastus, koska risti on heille tunnus ja voiman lähde. Kristinusko on se Paavalin ennustama väkevä eksytys, josta hän varoittaa, (II Tes.2:11).  

Alkuseurakunta ja apostolit pidättivät vielä läsnäolollaan eksytystä, mutta varoitukset voimistuivat mitä lähemmäksi eksytyksen aika tuli, (II Tess.2:7). Eksytyksen ja luopumuksen seurauksena väärät ja kristityiksi itseään kutsuvat syntiset eivät kuulleet heitä, vaan lankesivat pois apostolisesta opetuksesta.

Johannes kiteytti kaiken sanomalla rohkeasti näin: "Me olemme Jumalasta, joka tuntee Hänet, se kuulee meitä, joka ei ole Jumalasta se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen", ( I Joh.4:6).   

"Totuuden Henki johdattaa teidät kaikkeen totuuteen" (Joh.16:13) "ja mikään valhe ei ole totuudesta" (I Joh.2:22) 

"Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden" (PS.51:8).  

"Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni" (Joh.18:37).                                                                                                           









     

                                                                                                             





6.2.2021

JOHANNEKSEN SANOMA

"Minä Johannes, teidän veljenne...olin Eloahin sanan ja Yeshuan todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos" (Ilm.1:9). Patmoksen saari sijaitsee Egeanmerellä näiden seitsemän seurakunnan edessä, jotka sijaitsivat mantereella nykyisen Turkin länsiosassa, (KR 33/38 kartta 8, KR 92 kartta IV).

Apostoli Johannes oli hengessä Herran päivänä ja kuuli takana suuren pasuunan äänen joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan". (Ilm. 1:10-11) 

"Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mitä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva" (Ilm.1:19). 

Aluksi on tärkeä nähdä se, että nämä seitsemän seurakuntaa olivat apostoleiden perustamia seurakuntia. Seurakunta on Messiaan ruumis maan päällä ja "missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matt.18:20). Apostolisena aikana seurakuntia kutsuttiin kaupunkien (Efeso) tai maanosassa olevien paikkakuntien (Galatian seurakunnille) mukaan. Pietari kirjoitti hajallaan asuville muukalaisille (Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa).  Seurakuntia ei nimetty ihmisten keksimillä nimillä, niinkuin katolisesta ajasta (n.300) alkaen on nimitetty. Näillä 7:llä seurakunnalla ei ole mitään tekemistä nykyisten kristillisten seurakuntien, lahkojen, eriseurojen tai ministeriöiden ynnä yhdistysten kanssa, eikä niitä saa samaistaa näihin 7. seurakuntaan, sillä - "lihan teot ovat ilmeiset ja jotka semmoista harjoittavat, eivät peri taivasten valtakuntaa", (Gal.5:19-21).

Ilmestyksen sanomalla on kuitenkin profetaalinen merkitys lopunajan morsiamelle, pyhien ainoalle ja yhdelle seurakunnalle, - niille uskollisille, jotka kilvoittelevat päästäkseen perille ja niille harvoille, jotka tulevat pääsemään ahtaasta ovesta sisälle taivasten valtakuntaan. "kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat Hänen kanssaan" (Ilm.17:14)  ja "jokainen, joka huutaa avuksi Yeshuan nimeä, pelastuu" (Rm.10:13). Aikojen lopussa myös Israelin jäänös palaa Eloah`n tykö ja vastaanottavat Messiaan, (Jes.10:20-22, 11:11-13, 27:12-13), (Hes.36:24), (Sak.12:10).

Lähdetietojen mukaan apostoli Johannes oli Patmoksella, joko ennen Jerusalemin toisen tempelin tuhoa (v.70), tai aika pian sen jälkeen. Seurakuntien perustamisista oli kulunut jo monta kymmentä vuotta. Tekstistä (Ilm.1-3 luvut) voidaan nähdä, kuinka apostoleiden ennustama suuri luopumus ja eksytys oli kovaa vauhtia tapahtumassa ja siten arkipäivää seurakunnissa. Luopumuksesta todistaa myös seuraavat kohdat: (Apt.20:29-30), (I Tim.4:1), (II Tim.4:3-4), (II Tess.2:11-12), (II Piet.2:1-2), (I Joh.2:19), (Juuda 4). Valheet ja eksytys tulivat kahdelta eri taholta: - juutalaisten lainkiivailijoiden kautta ja kristillisten pakanaoppien kautta ja meno jatkuu aina Messiaan tulemukseen saakka.

Seurakunnista vain kaksi (Smyrna ja Filadelfia) saivat "puhtaat paperit". Näitä seurakuntia vainottiin valheveljien taholta "...mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synakooga" (Ilm.2:9, 3:9). Muutamia heistä heitettiin vankeuteen ja seurakunta oli todellisessa ahdingossa. "...Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun" (Ilm.2:10). 

Nykypäivän messiaanisilla on hyvin sekalaista toimintaa. Israelisssa messiaanisten juutalaisten seassa "häärää" useita kristittyjä ja messiaaniset ovat jakaantuneet eri seurakuntiin. Heillä on erilaisia oppeja ja tulkintoja keskenään. Suomessa osaa messiaanisista johdetaan Jerusalemista käsin mm, Home | Netivyah. nimisen organisaation kautta.  - Suomen Messiaaninen yhteisö sekä israel-apu.fi  jakavat suomeen messiaanista sanomaa ja järjestävät kokoustoimintaa mm. kristillisten seurakuntien kanssa. Pakanauskovat ovat perustaneet suomeen muutamia messiaanisia seurakuntia mm. Israelin paimen – sekä "messiaaniset" nimisiä yhdistyksiä mm. Hämeen Messiaaniset RY – jotka kokoontuvat sapattina kodeissa lukemaan heille etukäteen räätälöityjä tekstejä Tanakista (VT) sekä UT:sta. 

Raamatun tutkiminen ja lukeminen edistää hyvää ja voi johtaa totuuteen (Joh.5:39), mutta eriseuraisuus (messiaaniset) ja lahkot (kristilliset kirkot ym.) ovat syntiä, (Gal.5:19-21). Messiaan morsian ei tarvitse mitään ihmisten luomia nimiä seurakunnalleen. Seurakunta järjestyy hengen - ei lihan mukaan ! 

Moni messiaanisista sanoo olevansa irti kristillisyydestä, mutta silti veljeilevät heidän kanssaan ja pitävät heidän opeistaan kiinni, mm. Kolminaisuusoppi. Heistä osa "hämmentää ja vääristää" ja tuo pakanoille Tooraa, mutta eivät ymmmärrä sitä, minkä varmaksi väittävät ja mitä apostolit asiasta opettivat. (Apt.15:1-32). Paavali suhtautui hyvin jyrkästi niihin, jotka toivat vanhan liiton säädöksiä sekä isien perinnäissääntöjä seurakuntiin. "Minua kummastuttaa...", "äkkiä käännytte Hänestä...- pois toisenlaiseen evankeliumiin",(Gal.1:6-9) "...kuka on lumonnut teidät"? (Gal.3:1). "...silpoisivat itsensä nuo teidän kiihoittajanne", (Gal.5:12).  

Paavalin ym. kirjoituksia ei ymmärretä ja siksi tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät ne kieroon omaksi kadotuksekseen, (II Piet.3:15-16). Eräskin nainen kertoi olevansa Yeshuan seuraaja, mutta piti Paavalia eksyttäjänä, koska Paavalin naisia koskevat opetuskset alistivat heitä, (I Tim.2:9-15). Paavalin vastustajat ja arvostelijat liikkuvat hyvin vaarallisilla vesillä ja heidän tuomionsa odottaa heitä! Älkää eksykö! 

Juutalaisilla on luomisesta alkaen patriarkaalinen historia, isien lupaukset ym. ja he ovat Eloah`n kansana eri asemassa kuin pakanasyntiset. He olivat tottuneet vuosisatojen aikana omiin Tanakin tuomiin tapoihin. Apostolit ymmärsivät tämän, ja siksi he eivät halunnunneet rasittaa pakanoita enää juutalaisilla tavoilla, vaan että "pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Messiaassa Yeshuassa hyvän sanoman kautta, (Efe.3:6), - ilman lain tuomia tapoja ja sääntöjä-uskonvanhurskauden kautta. Vanhurskaus ei ole kristillistä "armonsalvaa" syntiseen elämään, vaan Hänen käskynsä pitämistä nuhteettomalla ja pyhällä elämällä Yeshuassa Messiaassa.

Mitä sapattiin tulee, se on Israelille lepopäiväksi annettu ja se on iankaikkinen säädös. Todellinen sapatin lepo teoistamme on jo saavutettu Yeshuassa Messiaassa. Juutalisvihassaan kristityt muuttivat lepopäivän sunnuntaille, mutta alkuseurakunnan aikana sapatti oli vielä oikealla paikalla. Messiaan pyhät, - se todellinen Israel pitää Eloah`n käskyt ja Yeshuan uskon loppuun saakka, (Ilm.14:12).

Sitten takaisin seurakuntiin. Vaikka Filadelfian voima oli vähäinen, olivat he kuitenkin ottaneet todesta Hänen sanansa, eivätkä olleet Hänen nimeään kieltäneet, (Ilm 3:8). Uskovien voima oli vähäistä ja enää ei haviteltu ihmeitä, vaan pikemminkin pyrittiin pitämään loppuun asti se, mikä kullakin on.

Sardessa ei juostu merkkien ja ihmeiden perään, vaan heitä pyydettiin "vahvistamaan jäljelle jääneitä" niitä, jotka olivat kuolemaisillaan (Ilm.3:2). Sardeen seurakunta oli kuolleessa tilassa ja sillä oli vain maine hengellisyydestä. Kuitenkin siellä oli muutamia harvoja nimiä, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan (Ilm.3:4). ...joka voittaa se näin puetaan valkeihin vaatteisiin (Ilm.3:5). "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma: sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan" (Luuk.12:32).

Efeso, Pergamo ja Smyrna olivat vanhoja kreikkalaisia kaupunkivaltioita ja olivat jo suuria keskuksia ennen Rooman valtakuntaa. Efeso oli Rooman valtakunnan toiseksi suurin kaupunki ja Vähän-Aasian keskus ja siellä oli siihen aikaan yli 200- tuhatta ihmistä, joten on oletettavaa, että näissä seurakunnissakin oli ensin paljon väkeä. Pergamon seurakuntaan (siellä, missä saatanan valtaistuin on) oli istutettu ensimmäinen piispan istuin (Nikolaiittain oppi), mutta Efeson seurakunta vielä taisteli nikolaiittain tekoja ja myös valheapostoleja vastaan, mutta oli unohtanut ensirakkauden ja sen myötä hyvän vaelluksen tekoineen. Myöhemmin, jo ennen 100-lukua kun valhe lisääntyi, piispanistuimia sijoitettiin näihin kaikkiin jäljellä oleviin seurakuntiin. 

Tyatrian seurakuntaa riivasi väärä naisprofeetta Isebel, joka opetti ja eksytti seurakuntaa harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. "sinä suvaitset tuota naista, Isebeliä" (Ilm.2:20). Myös Pegamossa tehtiin samoja syntejä Bileamin opin kautta. Molemmat seurakunnat saivat vakavan varoituksen ja samalla uhkauksen, elleivät luovu synneistään. (Ilm.2:20-23), (I Kor.15:33-34). 

Tämän ajan Isebel on kristillinen valheoppi, jota äärikarismaattiset valheprofeetat ja uusapostoleiksi naamioituneet eksyttäjät levittävät jakaakseen haureellista väärää voimaa ja valheoppeja, sekä johtaakseen ihmiset tykönsä - hajaannukseen - irti todellisten pyhien yhteydestä. Heidän voimana on Tammuz-epäjumalan risti ja kristillinen kolminaisuus uskontunnustuksineen. (Hes.8:13-16).      "Risti oli ollut uskonnollisena symbolina käytössä jo ennen kristinuskoa. Kahdesta hirrestä tehdyn ristin muoto juontaa alkunsa muinaisesta Kaldeasta, jossa sitä käytettiin Tammuz-jumalan vertauskuvana. Symbolia käytettiin myös muun muassa Egyptissä", (Gal.3:13), (5 Moos.21:22-23), (Apt.5:30, 10:39, 13:29).                                                          

He opettavat valheoppeja, he ovat pilkkaajia, jotka ovat valheillaan kääntäneet pyhän armon irstaudeski. (Juuda 4,18-19). ÄLÄ SUVAITSE tuota haureellista naista, vaan vetäydy pois heidän luotaan, - ulos kristillisyyden valheesta.  (Rm.16:17-18), (Ilm.18:4), "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia" (Matt.7:15), (Apt.20:29-30). "Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään. Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat" (Jer.23:20-21).

"Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä"!! (Matt.24:4).  "Sillä vääriä messiaita (jeesuksia) ja vääriä profeettoja nousee ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" (Matt.24:24). Todellinen voima on päästä irti kaikesta väärästä ja tämän päivän eksytyksestä ja pyrkiä kaikkeen totuuteen yhdessä uskollisten pyhien kanssa.

Sardeen seurakunta nukkui kuolleessa tilassa, eikä valvonut vaellustaan, (Matt.25:5). On merkillepantavaa, että "Sardessa oli muutamia harvoja nimiä, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan" (Ilm.3:4) ja samoin Tyatrian seurakunnassa oli niitä, joille sanottiin: "teille muille kaikille, joilla ei ole tätä oppia...pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen".  (Ilm.2:24-25). 

Yeshuan puhuessa tulemuksestaan hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte nähdä edes yhtä ihmisenpojan päivää, mutta ETTE SAA NÄHDÄ, (Luuk. 17:22-30). Myös "TULEE YÖ, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä", (Joh.9:4), "ja he NUKKUIVAT", (Matt.13:5, 25:5,) sekä "kun ihmisen poika tulee, LÖYTÄNEEKÖ Hän uskoa maan päältä" (Luuk.18:8). Toisin kuin kristityt väittää, massaherätyksiä tai seurakunnan ennallistamista apostolista aikaa vastaavaksi tuskin enää tapahtuu, vaan "niin kuin kävi Nooan päivinä, niin käy myös ihmisen pojan päivinä". (Luuk.17:26-30). Vain harvat ja valitut odottavat uskollisesti Messiastansa ja jäljellejääneitä kehoitetaan pitämään lamppunsa kunnossa, (Matt.25:1-13)

Hyvä sanoma oli jo saarnattu ja viety eteenpäin apostolisena aikana ja näin ollen koko Rooman Valtakunta ja Aasia sai kuulla totuuden sanoman. "...teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa", "kaikkiin maihin...maan piirin ääriin", (Rm.1:8, 10:18). "Menkää - julistakaa ja opettakaa" oli tarkoitettu Yeshuan lähettiläille, -apostoleille, ei valheoppejaan levittäville kristityille. (Apt.1:2,8), (Rm.1:1,8). Tuomion hetken koittaessa pyhä enkeli saa vielä tehtäväkseen julistaa puhtaan ilosanoman kaikille kansoille, heimoille ja kielille ja sen jälkeen pakanain ajat täyttyvät ja sitten tulee loppu, (Ilm.14:6-7), (Rm.15:21). Pimeää yötä on jatkunut jo lähes kaksituhatta vuotta. Raamatun sanoma on ollut vuosisatoja nähtävillä kirjoitusten kautta, vaikka sitä on levitetty "vilpillisin keinoin" kristillisten valheapostolien kautta. Näinä aikona sanoma on saavuttanut totuudessa uskollisia ihmisiä, jotka eivät ole kumartaneet kirkkoihin päin. Heitä on vainottu ja tapettu kristityiksi tunnustavien kautta, - ja niin tulee käymään nytkin.  Inkvisitio – Wikipedia  

"Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeshuan todistajien verestä; ja nähdessäni minä suuresti ihmettelin", (Ilm.17:6-7). Johannes ei ollut uskoa näkemäänsä ja sen jälkeen enkeli kertoi hänelle salaisuuden, mistä tässä kaikessa on kysymys. Kertomus päätty jakeeseen: "Ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut, (Ilm.18:24). Kuka on tuo tekstissä mainittu nainen? Se on kristillinen porttoseurakunta tyttärineen.

Laodikea luuli näkevänsä ja ymmärtävänsä kaiken ja oli mielestään rikas, eikä tarvinnut kenenkään neuvoja. Mutta olikin todellisuudessa sokea ja alaston. Häntä neuvottiin ostamaan silmävoidetta voidellakseen silmänsä, että näkisi, (Ilm.3:17-19). Tämän päivän kristityt "näkevät kaiken" eivätkä halua kuulla, - evätkä pelastua. Heille riittää "Jeesuksen risti" ja taivasosuus kuoleman jälkeen riippumatta siitä, miten synnissä he ovat vaeltaneet. He ovat tyytyväisiä "omiin seurakuntiinsa" ja noudattavat surutta heille annettuja oppeja. "Ei jokainen joka sanoo Herra, Herra; pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon" (Matt.7:21)

Lopunaika alkoi jo näiden seurakuntien aikana. Johannes itse kirjoitti: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika", "Te olette kuulleet, että antimessias tulee, niin onkin nyt monta antimessiasta ilmaantunut", "Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme", (I Joh.2:18-19). Väkevä eksytys ja antimessiaan aika alkoi jo silloin ja kestää loppuun saakka, -siihen asti kunnes Messias saapuu pyhien enkeliensä kanssa.                                                                                    

Kun Johannes sai tämän sanoman, niin Herran päivä oli käsillä ja suuri pasuuna pauhasi taustalla. Yljän tulemus ja Eloahin tuomiot olivat esillä, (Matt.24:29-31), (Sak.14:1-5), (Sef 1.luku). (Joel). Seitsemän seurakunnan sanoma on kirjoitettu opiksi ja varoitukseksi meille, joille tämä viimeinen aika on tullut !

"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Eloah´n käskyt ja Yeshuan uskon" (Ilm.14:12) 

"Kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat Hänen kanssaan" (Ilm.17:13).    

"Katso minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan" (Ilm.22:12).

Maran Ata מרן אטא


                                                           




     

                                                                                                                    



12.9.2020

TERVE OPPI


Miksi kirjoitan terveestä opista enkä siitä, että "Jumala on rakkaus" ja että "hän armossaan pelastaa kaikki -riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet ja minkä opin mukaan he ovat vaeltaneet". Ja "Eihän meiltä taivaan portilla kysytä: -minkä opin mukaan olet vaeltanut, vaan uskotko Jeesukseen"? 
Mutta onko todellakin näin? Mitä apostolit kirjoittivat asiasta?

"Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa". (Apt.20:29-30).
Heti apostolien poismenon jälkeen tapahtui suuri luopumus väkevän eksytyksen seurauksena. Apostolien eläessä laittomuuden salaisuus jo vaikutti, mutta he (apostolit ja seurakunta) pidättivät vielä sen puhkeamista läsnäolollaan. (II Tess.2:6-7). (hillitsi juuri nyt, Orthodox Jewish Bible, OJB)
 
Apostolien poistuttua laittomuuden salaisuus ilmestyi ja tuli julki. Laittomuuden ihminen korotti itsensä "Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mita jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala" (II Tess.2:3-4). (huom. "Te olette Jumalan (Eloah`n) temppeli" (I kor.3:16-17).

Piispojen ja Paavien valtakausi alkoi heti alkuseurakunnan jälkeen ja se kestää siihen saakka, kunnes laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi tuhotaan Messiaan tulemuksen ilmestyksellä. Koska ihmiset eivät uskoneet totuutta, vaan mielistyivät vääryyteen, niin Eloah lähetti heille väkevän eksytyksen anti-messiaan katolisen valheen muodossa. (II Tess.2:8-12).

Paavali tiesi hengessään mitä pian oli tapahtuva ja jo 100 luvulta alkaen se oli historiaa: "Mutta henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moninaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja". (ITim.4:1-3). 

Luopumuksen ja eksytyksen alussa useat valhepaimenet eli piispat korottivat itsensä muiden yläpuolelle noudattaen Nikolaiittain oppeja. Ensimmäisiä heistä -Ignatios Antiokialainen hallitsi "herrana" seurakuntaa ja edisti siten luopumusta. "Näin ollen minä kehoitan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja prespyterit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia" (Apostoliset isät s.77). Tämä piispa kuoli 100-luvun vaihteessa. 
Juuri samalle Aasian Antiokian seurakunnalle Pietari kirjoitti: "olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaavina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne" (II Piet.3:17).

Apostoliset isät (piispat ja paavit) eivät olleet alkuseurakunnan perillisiä, niinkuin annetaan ymmärtää, vaan he olivat eksytyksen levittäjiä ja heidän opetuksensa oli harhaoppista valhesanomaa, pakanallisia ihmiskäskyjä ja riivaajien oppeja. Edes Pietari, jolle uskottiin paljon, ei korottanut itseään, vaan oli yhtenä seurakunnan vanhimmista. Nimenomaan hän kehoitti, etteivät vanhimmat kaitsisi laumaa herroina halliten ja häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta. (I Piet.5:1-3).

"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia" (II Tim.4:3) - tämä -tervettä oppia vastaan oleva eksytys alkoi jo apostolien aikana, kun seurakuntiin oli pujahtanut valheveljiä, jumalattomia, jotka käänsivät Jumalan armon irstaudeksi (Juuda 4) - ja tämä irstauden opettaminen ja saarnaaminen jatkuu yhä edelleen...

Muutkin apostolit kuin Paavali varoittivat tulevasta eksytyksestä!
"jotka kääntävät Eloah´in armon irstaudeksi" (Juuda 4).
"valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja" (II Piet.2:1).
"olkaa varuillanne, etette rietasten eksymyksen mukaansa tempaavina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne" (II Piet.3:17). 

Terve oppi on alkuseurakunnan apostolinen oppi, -se oppi, jota myös Jeshua Ha-Mashiach opetti. Paavali kirjoitti seuraajillensa Timoteukselle ja Tiitukselle terveen opin perusteet. "Hänen (seurakunnan kaitsijan) tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä  sekä neuvomaan terveellä opilla, että kumoamaan vastaansanojain väitteet" (Tiit.1:9).
Hän varoitti vieraiden oppien opettamisesta ja pitäytymään yksin terveeseen oppiin, joka on Jumalisuuden mukainen.
Vieras oppi on eksytystä ja se on 100-luvulta alkaen kristillistä harhaoppia, joka poikkeaa apostolisesta terveestä opista ja johon on lisätty joukko pakanuutta, ihmisoppeja ja -käskyjä. (I Tim.1:3). 

Katolinen kirkko muutti käskyt ja lait ja samalla käännettiin hebrean UT:n alkukieli latinaksi ja kreikaksi. Uutta Testamenttia "peukaloitiin" kirkon oppeihin sopivaksi, jotta saataisiin lisää kannattajia. Samaan aikaan pyhät nimet ja niiden tarkoitukset muutettiin. Nikeassa pidettiin ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 325 rooman keisari -Konstantinus Suuren kutsumana. Luotiin valheellinen kolminaisuusoppi, uskontunnustukset ja lapsikasteelle annettiin siunaus. Näin sai alkunsa väkevästi eksyttävä kristinoppi! Nämä harhaopit ja seremoniat jatkuvat "ns. seurakunnissa" tänäkin päivänä.

On hyvä muistaa, että katolisen kirkon mukaan taivasten valtakunnan avaimet annettiin Pietarin jälkeen piispoille ja paaveille ja että paavit yhdessä katolisen kirkon kanssa edustavat ainoata ja erhtymätöntä jumalista oppia maan päällä. Reformoidut kirkot kuten luterilaiset ovat katolisen porton tyttäriä ja opettavat samoja harhoja kuin heidän emoäitinsä. He noudattavat vanhan liiton esikuvia piispoineen ja pappeineen. Heillä on samat alttarit, kaavat ja liturgiat ja pakananoitien tavoin he palvovat loistoa ja taidetta sekä mykkiä epäjumalankuvia. 

Keisari Konstantinus oli tunnettu aurinko-epäjumalan palvelija, niinkuin oli monet paavitkin. Heillä oli jo entisiltä pakana-ajoilta Tammuksen risti tunnuksena, jonka turvin käytiin "pyhiä sotia ja ristiretkijä". Näin risti tuli symboliksi kristityille, jonka he myös väärensivät kirjoituksiin omia tarkoitusperiään varten. (lue kirjoitukseni kristitty ja risti). Näitä valhenimiä ujutettiin joka kohtaan UT:n kreikan ja latinankielisiin teksteihin ja jokainen hengestä syntynyt ymmärtää, ettei niitä käytetty alkuseurakunnissa, eikä niitä ollut hebreankielisissä kirjeissä. 

Uudessa testamentissa on useita kohtia, missä valhe paljastuu. Tässä muutama esimerkki: 
"ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi" (Apt.11:26). Valhetta! ei kristityiksi, vaan Messiaan seuraajiksi / opetuslapsiksi tai Jeshua Nasaretilaisen seuraajiksi.
"Me olemme löytäneet Messiaan, se on käännettynä Kristus" (Joh.1:41). Ei voitu vielä sanoa näin, vaan myöhemmin kääntäjät väänsivät näin.
"Minä tiedän, että Messias on tuleva; hän, jota sanotaan Kristukseski "(Joh.4:25). Täyttä valhetta! Samarialainen nainen ei sanonut näin juutalaiselle Jeshualle.  
"Pilatus sanoi heille: mitä minun sitten on tehtävä jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" (Matt.27:22). Vastaavia kohtia on mm. (Matt.1:16), (Joh.20:31), (Apt.9:22, 18:5, 18:28), (I Joh.2:22, 5:1). Myös risti oli pakanallinen symboli ja sen valheellinen käyttö tulisi kokonaan hävittää kirjoituksista, koska Messias ripustettiin  ja naulittiin puupaaluun. (lue kirjoitukseni kristitty ja risti).

Kreikankielen Kristuksella ei ollut näissä kohdin ja tähän aikaan mitään tekemistä, vaan se kaikki on myöhempien hebreasta-kreikaksi kääntäjien -eli katolisten pappien valhetta. 
Kääntäjät peukaloivat muutenkin alkutekstiä ja muuttivat Jeshuan ja JHWH, Eloah`n alkuperäiset erisnimet. Jesus tai Jeesus-nimillä ei ole mitään merkitystä, mutta Jeshua merkitsee pelastajaa ja vain hänen nimessään on pelastus. - "jokainen, joka uskoo Häneen, saa syntinsä anteeksi Hänen nimensä kautta." (Apt.10:43) "sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman". (Apt.4:12) "jokainen, joka huutaa avuksi Jeshuan nimeä, pelastuu". Ei ole aivan samantekevää, kenen nimeä rukoilet ja avuksi huudat (Apt.2:21). Alkuseurakunta julisti ainoastaan pelastajan -Jeshua Messiaan nimeä ja vasta n. 200-luvun jälkeen, kun valhekäännökset tehtiin kreikaksi, alettiin saarnaamaan kristittyjen Jeesusta Kristusta.
Lisäksi pönkitettiin kolminaisuusvalhetta lisäämällä kirkon tekstiä Matt. 28-luvun loppuun ja kristinopin tueksi muutettiin kidutuspaalu ristiksi sekä uhrikuolema ristinkuolemaksi. (lue myös kristitty ja risti jossa nämä asiat selvitetään tarkemmin).
 
Ajat ja lait muutettiin katolisen kirkon toimesta. Juutalaisesta kuunkiertokalenterista siirryttiin auringonkiertokalenteriin. Sunnuntaista tehtiin lepopäivä sapatin sijaan, -eng. sunday eli auringonpäivä. Rakennettiin kirkot ja alttarit, palvottiin kuvia ja villitseviä henkiä sekä opetettiin riivaajien oppeja ts. kristinoppeja. (lue kirjoitukseni kristilliset harhat ja eksytykset).

"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Messiaan opissa, hänellä ei ole Eloah`ia (Jumalaa), joka siinä opissa pysyy, hänellä on Isä että Poika". (II Joh.9).

"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Eloahin käskyt ja Jeshuan uskon" (Ilm.14:12).

Uskovan on lähdettävä "puhtaalta pöydältä" ja irtisanouduttava kaikista kristillisistä ja epäraamatullisista opeista sekä ihmiskäskyistä, jotka eksyttävät ihmisen lopulta kadotukseen. 

Tässä yhteydessä varoitan kaikkia, jotka pitävät itseään "uudestisyntyneenä ja henkilökohtaisen uskon omaavana kristittynä" seuraamasta kaikkia niitä valheellisia oppeja, joita katolinen ja protestanttinen kirkko yhdessä vapaiden suuntien kanssa opettaa ja heittämään kirkkoisien sekä saarnamiesten opit "romukoppaan". (Rm.16:17-18). Samalla varoitan todellisia uskovia menemästä riivaajien alttareille ja olemasta osallisia ja yhtä heidän kanssaan. (I Kor.10:16-22). 
Kristityillä on toinen Jeesus ja ja toinen evankeliumi, joka ei vapauta heitä heidän synneistään, vaan he ovat samalla kertaa syntisiä ja pyhiä eli ns. armahdettuja syntisiä, jotka eivät ole koskaan luopuneet synneistään. Jeshuan todellinen seuraaja on vapautunut synnistä, -hän on vaelluksessaan vanhurskas ja pyhä ja hän pitää itsestänsä vaarin, (huolen) ettei häneen ryhdy se paha. (I Joh.5:18)

Sama asia koskee niitä kristittyjä, jotka tavoittelevat merkkejä ja ihmeitä ja luulevat siten saavuttavansa Messiaan siunauksen ja voiman elämäänsä. "Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko" (Joh.4:48). Päinvastoin -Jeshua varoittaa lopunajan eksytyksestä ja vääristä valheprofeetoista ja menemästä heidän tykönsä! (Matt.24:4-5,24). 
 
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin Jeshua lausuu heille julki: "minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät" (Matt.7:22-23). (huom. synti on laittomuus, (I Joh.3:4)
Keitä ovat nämä "monet" uskovat, joista Jeshua puhuu? Eikö juuri niitä Kristittyjä, jotka uskovat ja jotka pitävät itseään uudestisyntyneinä ja ovat niin armoitettuja sekä varmoja pelastuksestaan.
He ovat niitä, jotka ovat eksyneet ja menneet harhaan ja ovat vääntäneet Jeshuan opin irstaudeksi.
"joita tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen" (II Piet.3:15-16).

Joka väittää olevansa elävässä uskossa, mutta edelleen pitää kiinni kirkkoisien opeista  -ja myös veljeilee harhaoppisten kanssa, niin hän on sokea, eikä ole ymmärtänyt apostolista opetusta. 
"vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan, peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina" (I Kor.5:6-7) Sentähden on tehtävä parannus, -mielenmuutos ja käännyttävä Jeshua Messiaan puoleen, jotta voisi sielunsa pelastaa. 

"Ja joku kysyi Häneltä: Jeshua, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin Hän sanoi heille: Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi" (Luuk.13:23-24).

Miten voidaan pysyä kaidalla tiellä ja varjeltua eksytykseltä? Paavali neuvoi Timoteusta pysymään siinä, minkä oli oppinut ja mistä oli varma. (II Tim.3:14) Eli meille on sama opetus, -pitäytyä Jeshuan ja apostolien kirjoituksiin ja niihin opetuksiin, jotka ovat totuuden hengen mukaisia. Ettemme olisi niitä, joita "viskellään kaikissa opin tuulissa ja ihmisten arpapeleissä ja eksytysten kavalissa juonissa" (Efe.4:14).
"Nyt olette tulleet kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut" (Rm.6:17).
"pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme". (II Tes.2:15).

Profeetoissa on kirjoitettuna: "Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi" (Joh.6:45).

Johannes puhuu kirjeessään eksyttäjistä, jotka olivat heistä lähteneet ja jotka eivät olleet yhtä heidän kanssaan. Sen jälkeen Hän rohkaisi pyhiä uskovia sanomalla - että teissä pysyy se voitelu, jonka olette Messiaalta saaneet ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa ja että se opetus on myös totta eikä valhetta. (I Joh.2:18-29).

"Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Eloah´sta, vai puhunko minä omiani" (Joh.7:17). 

"Me olemme Eloah´sta, joka tuntee EL`in, se kuulee meitä, joka ei ole Eloah`sta se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen" (I Joh.4:6).